Untitled

Untitled

Etusivu | Ilmoitustaulu| Hallitus | Jäsenasiat | Toimintaa | Tapahtumakalenteri | Arkisto | Historiaa | Tukijat | tornionjoki.fi

 : Kannanotot tai lausunnot


LOHIADRESSI MYÖS AMMATTIKALASTAJIEN ASIALLA

Kalastaja Pekka Kalla väitti TV:ssä ja kirjoitti yleisönosastoilla lohiadressin olevan kestämättömällä pohjalla ja ammattikalastajia vastaan. Hän ei selvästikään ole perehtynyt lohiadressin esitysten sisältöön. Ensimmäisenä hän viittasi Vapaa-ajankalastajalehden viime vuoden viimeiseen numeroon, jossa tosin on lukenut "lopullisena tavoitteena olevan ammattimaisen rannikkopyynnin lopettamisen". Tämä juttu on tehty Eduskunnan auditoriossa pidetystä lohiseminaarista, jossa ei kuitenkaan ole näin sanottu. Lehden ilmestyessä lohiadresia ei edes ole ollut olemassa. Juttu on toimittajan itsenäisesti tekemä ja tällaiset ovat niitä toimittajien ohivetoja.

Lohiadressin taustatahot Pohjois-Suomen järjestäytyneet vapaa-ajankalastajat ja Tornio-Muoniojokiseura sekä 20.000 nimenkirjoittajaa ovat huolissaan Itämeren lohikannan jatkuvasta pienenemisestä. Kymmenessä vuodessa saalis on pudonnut puoleen. Viime kesä oli pohjanoteeraus koko Itämeren piirissä. Onhan jossain vikaa, jos Suomi sai lohikiintiöstään kalastettua vain vajavat 39 % ja pyytämättä jäi näin ollen 80.000 lohta. Näitä pyytämättä jääneitä lohia ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan.

Vaelluskalalailla on tarkoitus saada arvokkaille vaelluskalakannoille status. Onhan varsin irvokasta, että kaikella riistalla ja kokonaan rauhoitetuilla eläimillä on asetuksella säädetty korvaushinta. Sammakolla 17e, talitiaisella ja ketulla 34e, metsolla 84e, kuukkelilla 757e, maanteitä ja muita rakennushankkeita siirtäneellä liito-oravalla 1009e, mutta lohella ja taimenella 0 euroa. Statuksen puuttuminen alentaa kynnystä kalastusmääräysten rikkomiseen, koska kiinnijäädessä ei joudu korvaamaan saaliin arvoa. Tämä on suuri puute ja uhka lohikaloille jotka ovat päässeet kutujokiinsa ja ovat valmistautumassa jatkamaan sukuaan.

Vaelluskalalain sisältöä laadittaessa voidaan puuttua myös lohen ja taimenen kauppaamiseen. Onkin esitetty, että lohen myyntioikeus olisi vain todellisilla ammattikalastajilla, joiden toimeentulolle lohenkalastuksella on suuri merkitys. Vaelluskalojen suurin uhka ovat kuutamokalastajat, jotka on saatava pois ammattikalastajien reviiriltä. Kun myyntioikeus on vain ammattikalastajilla, harrastelijoiden myymät kalat eivät täytä markkinoita ja ammatikalastajan saama hinta nousee korkeammaksi. Todellisten ammattikalastajien ei todellakaan tarvitse olla huolissaan Lohiadressista.

Kun vaelluskalalakia aletaan laatimaan, kutuvaltio periaate, jossa kutuvaltioilla on suurin oikeus kaloihin, nousee varmasti pintaan. Kutuvaltioperiaatteen tullessa voimaan Itämeren luonnonlohen elinmahdollisuudet paranevat oleellisesti. Tällöin myös Suomen ja Ruotsin ammattikalastajat saavat lohesta nykyistä suuremman osan ja paremman toimeentulon. Itämeren luonnonlohen kalastuksessa kutuvaltioperiaate onkin asia, joka Suomen ja Ruotsin hallitusten tulisi pikemmiten saattaa alulle.

Lohiadressin ensimmäinen luovutus on nyt keskiviikkona 14.2. Adressin esityksiin voi tutustua netissä www.lohiadressi.fi

 

Simo Pöyhtäri, Tornio-Muoniojokiseura ry

Jorma Kaaretkoski, Lapin Vapaa-ajankalastajat ry

Reijo Härkman, Pohjois-Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry

Juha Väisänen, Kainuun Vapaa-ajankalastajat ry

 

 

 

alkuun